Arvot, arvostukset ja luottamus nuorten elämässä

(Nidottu, pehmeäkantinen)

€ 35.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 5-15 arkipäivää

Arvot, arvostukset ja luottamus nuorten elämässä -teos sai alkunsa Zest-ohjelmasta, jonka Suomen lasten ja nuorten säätiö on kehittänyt yhdessä Nokian kanssa. Zest on osa Nokian kansainvälistä nuoriso-ohjelmaa, jonka tavoitteena on nuorten kasvun tukeminen kolmella ulottuvuudella eli suhteessa itseensä, suhteessa muihin nuoriin ja suhteessa omaan yhteisöönsä.Sanan Zest sanakirjamerkityksiä ovat into, innostus, elämänhalu ja elämänjano. Käännöksen kaikki vivahteet kuuluvat nuoruuteen, palavaan haluun purkaa nuoren ihmisen valtava energia johonkin uuteen ja tulossa olevaan. Zest-ohjelma korostaakin nuoren lahjakkuuksien tunnistamista ja samalla myös lahjakkuuksien eri muotojen tunnustamista.Zest-ohjelma on tavoittanut vuodesta 2003 lähtien yli 120 000 nuorta Suomen yläkouluissa. Vuosien aikana kertynyt kokemus ja materiaali antavat ainutlaatuisen kuvan 7.-9.-luokkalaisten koululaisten arvomaailmasta. Teoksen tavoitteena on esitellä Zestin taustalla olevia teorioita lahjakkuudesta ja arvioida ohjelman merkitystä nykyisessä keskustelussa kouluviihtyvyydestä.Nuorten oma ääni välittyy lukijalle tuoreesti teoksen lopussa esitettävässä analyysissa.

Info

Kustantaja: Likes-tutkimuskeskus  Kategoria: Sosiologia 
Toimitusaika: 5-15 arkipäivää  Sidos: Nidottu, pehmeäkantinen 
ISBN: 9789517902366  Sivujen lukumäärä: 206 
Kieli: suomi     
Nimeke: Arvot, arvostukset ja luottamus nuorten elämässä  Kirjailija:  
Julkaisupäivä: 2007-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja: Julkaisuja/Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisotutkimusseura 

Arviot


Lähetä ystävälle


Näytä kaikki kirjat:

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 2/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »