Aku Ankka

näköispainos vuosikerrasta 1970 : 2. osa

Walt Disney (Kovakantinen)

€ 35.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 1-3 arkipäivää

Vuosi 1970 oli niin maailmalla kuin Suomessa aktiivisen poliittisen liikehdinnän ja aikaa. Myös nuorisokulttuuri voimistui: Turussa lahkeet liehuivat, kun nuoret kokoontuivat Turun Ruisrockiin Suomen ensimmäisille kansainvälisille rock-festivaaleille. Uuden ajan mainingeissa oli mukana tietysti myös Aku Ankka -lehti, joka jatkoi voittokulkuaan Suomessa. Maaliskuussa 1970 ilmestyi myös ensimmäinen Aku Ankan taskukirja.Aku Ankan vuosikerta 1970 tarjoaa muhkean sarjakuvakattauksen, joka todella palkitsee nostalgiannälkäisen sarjakuvan ystävän. Tarjolla on esimerkiksi sellaisia klassikoita kuin ankkamestari Carl Barksin Kaunokaisia kaunokaiselle, Nakkeja ja sammakonreisiä, Odottavan onkeen kala tulee sekä Tietokilpailu, josta on jäänyt elämään lause "Rahat vai kolmipyörä?". Myös Mikki seikkailee lehden sivuilla taajaan. Hiiritaituri Paul Murryn pitkiä Mikki-jatkosarjoja löytyy näköispainoksesta useita, esimerkiksi Erikoistehtävä, Papukaijan arvoitus ja Ritarilinnan kummitus.

Info

Kustantaja: Sanoma Magazines Finland  Kategoria: Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus 
Toimitusaika: 1-3 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789513233525  Sivujen lukumäärä: 838 
Kieli: suomi     
Nimeke: Aku Ankka  Kirjailija: Walt Disney  
Julkaisupäivä: 2012-01-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Walt Disney -tuotteita

Aku Ankka
 € 35.95
Book Osta

Aku Ankka

Walt Disney

(Kovakantinen)

Aku Ankka
 € 35.95
Book Osta

Aku Ankka

Walt Disney

(Kovakantinen)

Aku Ankka
 € 35.95
Book Osta

Aku Ankka

Walt Disney

(Kovakantinen)

Tuplanolla ja petosten kehä
 € 4.95
Book Osta

Tuplanolla ja petosten kehä

Walt Disney

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Sammon salaisuus
 € 26.95
Book Osta

Sammon salaisuus

Walt Disney

(Kovakantinen)

Näytä kaikki kirjat: Walt Disney

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 2/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »