Isäni oli nuori sotilas - Adolf Ehrnrooth

Karin Ehrnrooth (Kovakantinen)

€ 35.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Ehrnrooth sai ensimmäisen kameransa jo viisivuotiaana. Hän kuvasi isäänsä kenraali Adolf Ehrnroothia ja muuta perhettään kaikki lapsuus- ja nuoruusvuotensa. Myöhemmin Karin Ehrnrooth opiskeli kuvallista viestintää, muun muassa valokuvausta, ja hänen kuviinsa isästään ja tämän elinympäristöstä tuli yhä enemmän sävyjä ja näkemystä. Näistä kuvista sekä perheen kuva-aarteista, muistoista ja kirjeistä hän on koonnut kauniin kuvaelämäkerran isästään. Teos on kenraalin lailla kaksikielinen.Adolf Erik Ehrnroothin (1905-2004) sotilasura kesti yli neljä vuosikymmentä. Hän taisteli talvi- ja jatkosodassa, ja hänet palkittiin Mannerheim-ristillä. Ehrnrooth avioitui vuonna 1958 tanskalaissyntyisen kreivittären Karin-Birgitte Shackin kanssa. Heille syntyi kolme lasta, Karin, Hans Adolf ja Eva.Ehrnrooth jatkoi Puolustusvoimien palveluksessa eläkeikäänsä asti. Vanhoilla päivillään hänestä tuli sotaveteraanien näkyvä kärkihahmo ja puolestapuhuja. Ehrnroothin merkityksestä suomalaisille kertoo vuonna 2004 järjestetty Suuret suomalaiset -äänestys, jossa hänet äänestettiin neljännelle sijalle.

Info

Kustantaja: Gummerus  Kategoria: Muistelmat ja elämäkerrat 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789512072132  Sivujen lukumäärä: 253 
Kieli: Multiple languages     
Nimeke: Isäni oli nuori sotilas - Adolf Ehrnrooth  Kirjailija: Karin Ehrnrooth  
Julkaisupäivä: 2008-12-31  Painos: 2. p 
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Karin Ehrnrooth -tuotteita

Vinoon varttunut tyttö
 € 25.95
Book Osta

Vinoon varttunut tyttö

Karin Ehrnrooth

(Kovakantinen)

Flickan som blev fel
 € 25.95
Book Osta

Flickan som blev fel

Karin Ehrnrooth

(Kovakantinen)

Isäni oli nuori sotilas - Adolf Ehrnrooth
 € 35.95
Book Osta

Isäni oli nuori sotilas - Adolf ...

Karin Ehrnrooth

(Kovakantinen)

Näytä kaikki kirjat: Karin Ehrnrooth

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 2/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »