EU-oikeuden perusteita II

aineellisen EU-oikeuden aloja ja ulottuvuuksia

(Kovakantinen)

€ 59.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 5-15 arkipäivää

Sisältyy kampanjaan:  Kurssikirjat
Kansallisen oikeuden tavoin EU-oikeudessa erottuu nykyään useita verraten vakiintuneita oikeudenaloja. Voidaan puhua esimerkiksi EU:n kilpailu-, sosiaali-, työ- ja vero-oikeudesta. Varsin pitkälti - muttei jäännöksettömästi - oikeuden eurooppalaistuminen on toteutunut taloudellisen integraation lähtökohtien varassa ja niiden rajoituksilla. Esimerkiksi rikosoikeuden eurooppalaistuminen juontaa kuitenkin ennen muuta rikosoikeudellisesta yhteistyöstä unionin kolmannen pilarin puitteissa. Lisäksi oikeuden eurooppalaistumista tuottaa merkittävästi Euroopan neuvoston alainen erilainen yhteistyö.EU-oikeuden perusteita II on ensimmäinen suomenkielinen esitys aineellisen EU-oikeuden aloista. Tarkastelun keskiössä ovat ensinnäkin EU-oikeuden perusvapaudet: ihmisten vapaa liikkuvuus, palvelujen tarjoamisen vapaus, sijoittautumisoikeus ja tavaroiden vapaa liikkuvuus. Teoksessa on omat lukunsa myös EU:n kilpailu-, työ-, sosiaali-, ympäristö- sekä vero-oikeudesta. Lisäksi teoksessa luodaan katsaus yksityisoikeuden ja rikosoikeuden eurooppalaistumiseen. Teoksen tarkoitus on antaa lukijalle peruskäsitys oikeuden eurooppalaistumisesta sekä aineellisen EU-oikeuden verraten vakiintuneista tai muutoin ajankohtaisista ja tärkeistä aloista sekä niiden vaikutuksista Suomen oikeudessa. Kirjan kirjoittajat ovat EU-oikeuden eri alojen asiantuntijoita. Kirjan toimittajista OTT Tuomas Ojanen on eurooppaoikeuden professori Turun yliopistossa ja OTK Arto Haapea työskentelee virkamiehenä ulkoasiainministeriön EU- ja valtiosopimusoikeuden yksikössä.

Info

Kustantaja: Edita  Kategoria: Laki ja oikeus 
Toimitusaika: 5-15 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789513749965  Sivujen lukumäärä: 507 
Kieli: suomi     
Nimeke: EU-oikeuden perusteita II  Kirjailija:  
Julkaisupäivä: 2007-12-31  Painos: 2. p 
ISBN 10:   Sarja: Evolutio Legis 

Arviot


Lähetä ystävälle


Näytä kaikki kirjat:

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 3/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »