Työnohjaus sosiaalityössä

Synnöve Karvinen-niinikoski, Ulla-maija Rantalaiho, Jari Salonen (Nidottu, pehmeäkantinen)

€ 37.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 5-15 arkipäivää

Työnohjauksella on keskeinen rooli eri alojen asiantuntijuuden ja työmenetelmien kehittymisessä sekä hiljaisen tiedon sanoiksi ja osaamiseksi muuntumisessa Työnohjaus tunnetaan erityisesti sosiaali-, kasvatus- ja terveydenhoitoalojen menetelmänä, mutta se leviää eri nimityksillä myös aiempaa laajemmalle. Työnohjausta käytetään jo paljon esimerkiksi johtamisen tukena. Tässä kirjassa luodaan yleiskatsaus työnohjauksen teoriaan ja käytäntöihin. Lisäksi siinä pohditaan työnohjauksen roolia ja vaikuttavuutta työyhteisön ja henkilöstön hyvinvoinnin sekä työn kehittämisen menetelmänä. Erityisesti tekijät tarkastelevat työnohjauksen roolia sosiaalityön alalla. Sosiaalityö on ala, joka soveltuu esimerkiksi hyvin, sillä ala muuttuu jatkuvasti. Työn haasteet, työmenetelmät ja asiantuntijuus ovat kehittyneet lähihistoriassa huomattavasti. Sosiaalityön kehitys on rakentunut tutkimustietoon ja vahvaan ammatilliseen osaamiseen. Kaikessa mukana on kulkenut työnohjaus. Kirja soveltuu korkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin sekä työnohjaajakoulutukseen. Lisäksi se soveltuu käsikirjaksi työnohjaajille.

Info

Kustantaja: Edita  Kategoria: Sosiaaliset kysymykset 
Toimitusaika: 5-15 arkipäivää  Sidos: Nidottu, pehmeäkantinen 
ISBN: 9789513746186  Sivujen lukumäärä: 261 
Kieli: suomi     
Nimeke: Työnohjaus sosiaalityössä  Kirjailija: Synnöve Karvinen-niinikoski, Ulla-maija Rantalaiho, Jari Salonen  
Julkaisupäivä: 2007-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja: Studioso 

Arviot


Lähetä ystävälle


Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 2/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »