Kyynelten kallio

kertomuksia seksistä ja väkivallasta

Teemu Keskisarja (Kovakantinen)

€ 25.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Pappilanrengit Heikki Mikonpoika ja Heikki Heikinpoika ovat Suomen ensimmäiset nimeltä tunnutut homot. Heidät poltettiin roviolla Taivassalon pitäjässä kyynelten kallioksi sanotulla mestauspaikalla vuonna 1665. Kuudessa itsenäisessä kertomuksessa Teemu Keskisarja tutkailee Suomen historiaa ajattomien ihmiskohtaloiden kautta. Nykyaika luulee keksineensä sukupuolisuuden sateenkaaren, koulu- ja työpaikkakiusaamisen tai monikulttuurisuuden, mutta mikään ei ole uutta auringon eikä edes Pohjantähden alla. Hyvässä ja pahassa oli suomalainen valmis jo menneisyyden maalaiskylässä, siellä mistä jokseenkin kaikki ajatustottumuksemme juontuvat trendihömpötyksistä riippumatta. Kyynelten kallio ei teoretisoi eikä sovita uusia vaatteita asioille, jotka ovat perusolemukseltaan alastomia. Seksin ja väkivallan tarinoista raottuu räppänä arkielämän historiaan. Päähenkilöt ovat tavallisia ihmisiä, jotka kulkeutuvat epätavallisiin tilanteisiin. Korkeakulttuurin salongit on koluttu jo tuhannesti - nyt on kysymys Junttilan talon pihamaasta ja siitä minne johtivat paljaiden jalkojen jäljet lumessa aamulla 17. helmikuuta 1756.

Info

Kustantaja: Siltala  Kategoria: Historia 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789522340801  Sivujen lukumäärä: 395 
Kieli: suomi     
Nimeke: Kyynelten kallio  Kirjailija: Teemu Keskisarja  
Julkaisupäivä: 2011-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Teemu Keskisarja -tuotteita

Den gröna guldens förbannelse
 € 28.95
Book Seuraa tilannetta

Den gröna guldens förbannelse

Teemu Keskisarja

(Kovakantinen)

Galna dagar, svindlande tider
 € 44.95
Book Osta

Galna dagar, svindlande tider

Markku Kuisma

(Kovakantinen)

Crazy Days, Amazing Years
 € 69.95
Book Osta

Crazy Days, Amazing Years

Markku Kuisma

(Kovakantinen)

Erehtymättömät
 € 27.95
Book Seuraa tilannetta

Erehtymättömät

Markku Kuisma

(Kovakantinen)

Tie Raatteeseen
 € 25.95
Book Seuraa tilannetta

Tie Raatteeseen

Teemu Keskisarja

(Kovakantinen)

Näytä kaikki kirjat: Teemu Keskisarja

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 2/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »