Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Blogit ja bloggaaminen (+cd-rom)

Tuomas Kilpi (Kovakantinen)

€ 29.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 1-3 arkipäivää

Blogit ja bloggaaminen ovat sanoja, joihin jokainen netin käyttäjä on väistämättä törmännyt parin viime vuoden aikana. Blogit ovat merkittävä teknologinen, sosiaalinen ja taloudellinen muutosvoima, joka tekee lukijoista julkaisijoita ja kuluttajista tuottajia.Tämä kirja on ensimmäinen kattava suomenkielinen teos blogeista ja bloggaamisesta. Se antaa selkeät ohjeet ensimmäistä blogiaan perustavalle aloittelijalle ja auttaa kokenutta kirjoittajaa hyötymään blogistaan uusilla tavoilla. Hyvä blogimerkintä voi syntyä parissa minuutissa, mutta sen avulla voi saada tuhansia lukijoita ja uusia kävijöitä omille tai yrityksen nettisivuille: näkyvyyttä, arvostusta, kontakteja.Samalla syntyy aivan uudenlaista liiketoimintaa: lukuisat eri aloilla toimivat yritykset - esimerkiksi Kesko, Google, Microsoft ja SanomaWSOY - ovat äkkiä havainneet blogien olevan välttämätön kilpailutekijä. Yhä useampi suomalainen saa palkkaa blogin kirjoittamisesta, ja pienissäkin yrityksissä joudutaan pohtimaan, onko yhtiöllä varaa olla ilman omaa blogiohjeistusta ja -kulttuuria.Tämä teos kertoo, kuinka blogit voivat olla hyödyksi niin suurissa kuin pienissäkin yrityksissä. Konkreettiset esimerkit yritysbloggauksesta sekä Suomessa että ulkomailla auttavat yrittäjiä ja viestintäalan ammattilaisia hiomaan bloginsa huippukuntoon.Kirjan mukana tulee CD-ROM, joka sisältää bloggaukseen liittyviä apuohjelmia ja julkaisujärjestelmiä

Info

Kustantaja: Readme.fi Oy  Kategoria: Kauppa ja markkinointi 
Toimitusaika: 1-3 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789525655032  Sivujen lukumäärä: 183 
Kieli: suomi     
Nimike: Blogit ja bloggaaminen (+cd-rom)  Kirjailija: Tuomas Kilpi  
Julkaisupäivä: 2006-12-31  Painos:  
ISBN 10: 9525655032  Sarja:  

Arviot


Anna vinkki ystävälle


Lisää Tuomas Kilpi -tuotteita

Futon
 € 9.95
Kirjat Osta

Futon

Tuomas Kilpi

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Luonnos
 € 8.95
Kirjat Osta

Luonnos

Tuomas Kilpi

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Marjatan kuolema
 € 22.95
Kirjat Osta

Marjatan kuolema

Tuomas Kilpi

(Kovakantinen)

Matkalla Siperiaan
 € 8.95
Kirjat Osta

Matkalla Siperiaan

Tuomas Kilpi

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Mestä
 € 22.95
Kirjat Osta

Mestä

Tuomas Kilpi

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Kaikki Tuomas Kilpi nimekkeet

Nimeke Päivämäärä Hinta
Kirjat Blogit ja bloggaaminen (+cd-rom) - Tuomas Kilpi (Kovakantinen) 2006-12-31 € 29.95 Osta
Kirjat Futon - Tuomas Kilpi (Nidottu, pehmeäkantinen) 1994-12-31 € 9.95 Osta
Kirjat Jälkisanat - Tuomas Kilpi (Nidottu, pehmeäkantinen) 1995-12-31 € 9.95 Osta
Kirjat Lumisade - Tuomas Kilpi (Nidottu, pehmeäkantinen) 1992-12-31 € 9.95 Osta
Kirjat Luonnos - Tuomas Kilpi (Nidottu, pehmeäkantinen) 1989-12-31 € 8.95 Osta
Kirjat Marjatan kuolema - Tuomas Kilpi (Kovakantinen) 2002-12-31 € 22.95 Osta
Kirjat Matkalla Siperiaan - Tuomas Kilpi (Nidottu, pehmeäkantinen) 1991-12-31 € 8.95 Osta
Kirjat Mestä - Tuomas Kilpi (Nidottu, pehmeäkantinen) 2007-12-31 € 22.95 Osta
Kirjat Märkää lihaa - Tuomas Kilpi (Nidottu, pehmeäkantinen) 1993-12-31 € 9.95 Osta

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 1.24/kuukausi - 24 kuukauden Tili, 1,7% kuukausikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »