Amerikan vampyyri

Scott Snyder, Stephen King (Kovakantinen)

€ 28.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Skinner Sweet on ovela, häikäilemätön ja karski kuin kalkkarokäärme. Tavallisen häijyssä olomuodossaan hän maineeltaan kavala, mutta ensimmäisenä Amerikan kamaralla luotuna vampyyrina hän on ennen kaikkea muuta kuin tavanomainen yön kulkija. Vahvempi ja hurjempi auringosta voimaa saava Sweet on ensimmäinen uuden aallon verenimijä: Amerikan vampyyri.Neljäkymmentäviisi vuotta haudasta nousunsa jälkeen Sweet löytää itsensä 1920-luvun Los Angelesista, missä Hollywoodin kirkkaat valot vetävät nuoria ja kauniita puoleensa magneetin lailla. Pelissä ei kuitenkaan ole pelkästään ihmisten ahneus, kuten nuori elokuvatähteydestä haaveileva näyttelijätär Pearl Jones saa pian karvaasti kokea. Unikuvien muuttuessa veriseksi painajaiseksi ainoan mahdollisuuden hengissä selviämiseen ja avaimet kostoon tarjoaa kukapa muu kuin Skinner Sweet.Kauhun ylipappi Stephen King ja sarjan luoja Scott Snyder ovat punoneet vuosikymmeniä kattavan tarinan Yhdysvaltain laajenemisesta ja epäkuolleiden evoluutiosta. Tuloksena on Rafael Albuquerquen upeasti kuvittama Amerikan vampyyri. Sarjakuvan lisäksi kirja sisältää luonnoksia, käsikirjoitusnäytteitä sekä vaihtoehtoisia kansia. Uudesta esipuheesta vastaa King.

Info

Kustantaja: Egmont  Kategoria: Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789522334084  Sivujen lukumäärä:  
Kieli: suomi     
Nimeke: Amerikan vampyyri  Kirjailija: Scott Snyder, Stephen King  
Julkaisupäivä: 2011-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Stephen King -tuotteita

Dark Tower Boxed set
 € 26.95
Book Osta

Dark Tower Boxed set

Stephen King

(Nidottu, pehmeäkantinen)

It
 € 7.95
Book Osta

It

Stephen King

(Nidottu, pehmeäkantinen)

The Shining
 € 7.95
Book Osta

The Shining

Stephen King

(Nidottu, pehmeäkantinen)

The dark tower
 € 6.95
Book Osta

The dark tower

Stephen King

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Stephen King - Der Dunkle Turm 03
 € 32.95
Book Osta

Stephen King - Der Dunkle Turm 03

Stephen King

(Kovakantinen)

Näytä kaikki kirjat: Scott Snyder, Stephen King

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 2/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »