Omenapuu

Anssi Krannila, Anne Paalo (Nidottu, pehmeäkantinen)

€ 24.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 1-3 arkipäivää

Suomalainen omena on herkullinen ja terveellinen hyötykasvi. Sitä on viljelty Suomessa pitkään, ja arvioidaan, että omenapuita on maassamme kotipuutarhoissa ja ammattiviljelmät mukaan lukien noin kaksi miljoonaa.Omenapuu-kirjassa kerrotaan suomalaisesta omenasta, sen historiasta, omenapuiden kasvattamisesta ja omenan käytöstä. Kirja käsittelee esimerkiksi omenapuun istutusta, hoitoa sekä suomalaisiin hedelmätarhoihin sopivia omenalajikkeita, jotka jaotellaan kesä-, syys- ja talvilajikkeisiin kypsymisajankohdan mukaan. Kirjassa tarkastellaan myös omenantuhoojia ja omenien säilytystä ja käyttöä, ja siinä on kattava valikoima ruokaohjeita. Kirjassa esitellään uutena asiana kääpiöomenapuiden kasvatusta sekä esimerkiksi hedelmätarhojen eri istutusmalleja. Se myös uudistaa Suomen omenalajikkeistoa. Omenapuu kertoo muistakin Suomessa menestyvistä hedelmäpuista: päärynästä, luumusta ja kirsikasta.Omenapuu on kuvitettu tietopaketti kotimaisista hedelmäpuista varsinkin kotipuutarhureille. Kirjan ovat kirjoittaneet hortonomi, puutarhaneuvos ja Hirvensalmen taimitarhan omenanviljelijä Anssi Krannila sekä toimittaja ja tietokirjailija Anne Paalo. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1996, ja kirja uudistettiin ja ajantasaistettiin vuonna 2008.

Info

Kustantaja: Moreeni  Kategoria: Maa- ja metsätalous 
Toimitusaika: 1-3 arkipäivää  Sidos: Nidottu, pehmeäkantinen 
ISBN: 9789522540331  Sivujen lukumäärä: 192 
Kieli: suomi     
Nimeke: Omenapuu  Kirjailija: Anssi Krannila, Anne Paalo  
Julkaisupäivä: 2010-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Näytä kaikki kirjat: Anssi Krannila, Anne Paalo

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »