Vaiennettu Anna

tarina särkyneestä lapsuudesta

Elbie Lötter (Kovakantinen)

€ 20.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 1-3 arkipäivää

Riipaisevan rehellinen kuvaus seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen seurauksista. Hän kutsui itseään hiljaiseksi Annaksi, koska ei voinut kertoa kenellekään, mitä hänen ja hänen isäpuolensa välillä tapahtui. Äidin uusi mies tuntui aluksi todella mukavalta ja huomaavaiselta. Mutta pian tapahtui asioita, joita Anna ei voinut ymmärtää eikä käsitellä. Hiljaisuus jatkui aikuisikään saakka. Vasta nyt Anna on valmis murtamaan vaikenemisen muurin. Kirja kertoo vuosikausien seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sen aiheuttamasta kärsimyksestä ja pelosta, väkivallan vaikutuksesta elämään sekä siitä, miten menneisyyden traumoista on mahdollista selviytyä.Tositarinaan perustuvasta kirjasta on sen alkuperämaassa Etelä-Afrikassa otettu jo 11 painosta sen jälkeen, kun se vuonna 2004 ilmestyi. Vaikka kirjailijan todellinen henkilöllisyys on pysynyt salassa, on hänen tarinansa puhutellut ja puhuttanut rehellisyydellään ja kaunistelemattomuudellaan.Kirja sisältää myös tanakan tietopaketin lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sen tunnistamisesta ja uhrien auttamisesta.

Info

Kustantaja: Minerva  Kategoria: Muistelmat ja elämäkerrat 
Toimitusaika: 1-3 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789524923989  Sivujen lukumäärä: 227 
Kieli: suomi     
Nimeke: Vaiennettu Anna  Kirjailija: Elbie Lötter  
Julkaisupäivä: 2010-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Näytä kaikki kirjat: Elbie Lötter

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »