Mielen maailma 4

tunteet, motiivit ja taitava ajattelu

Vesa Laine, Anneli Vilkko-riihelä (Nidottu, pehmeäkantinen)

€ 22.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Sisältyy kampanjaan:  Lukiokirjat
Sisältyy kampanjaan:  Kurssikirjat
Kirjassa tutustutaan ihmisen tunne-elämän kiemuroihin niin psykologiatieteen kuin käytännön esimerkkienkin avulla. Psykologisten tunneteorioiden ja käsitteiden avulla on mahdollista ymmärtää omia ja muiden tunteita entistä monipuolisemmin. Niiden kautta voi jopa oppia uusia tapoja vaikuttaa tunteisiinsa. Motivaatiotutkimus johdattaa itsetuntemuksen ytimeen: Mitkä asiat pohjimmiltaan selittävät toimintaani? Kirjan kolmas suuri teema taitava ajattelu pitää sisällään mm. älykkyyden, luovuuden, taituruuden, asiantuntijuuden, käsitteellisen ajattelun, ongelmanratkaisun ja päätöksenteon. Lukion opetussuunnitelma painottaa ns. aihekokonaisuuksia, jotka pitää huomioida eri aineiden opetuksessa. Tässä kirjassa käsitellään runsaasti terveyden ja hyvinvoinnin aihekokonaisuuden kannalta keskeisiä asioita kuten kykyä säädellä tunne-elämää. Aktiivisen kansalaisen teemaan liittyvät olennaisesti mm. itsensä motivoimista koskevat sisällöt. Teknologiaa sivutaan mm. tekoälytutkimuksen kohdalla. Viestinnän, median ja useiden kulttuuristen seikkojen merkitystä käsitellään niin tunteiden, motiivien kuin taitavan ajattelunkin yhteydessä.

Info

Kustantaja: Sanoma Pro  Kategoria: Psykologia 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Nidottu, pehmeäkantinen 
ISBN: 9789510293157  Sivujen lukumäärä: 187 
Kieli: suomi     
Nimeke: Mielen maailma 4  Kirjailija: Vesa Laine, Anneli Vilkko-riihelä  
Julkaisupäivä: 2010-12-31  Painos: 1.-3. p 
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Vesa Laine -tuotteita

Mielen maailma 5
 € 22.95
Book Osta

Mielen maailma 5

Anneli Vilkko-riihelä

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Mielen maailma 1
 € 22.95
Book Seuraa tilannetta

Mielen maailma 1

Anneli Vilkko-riihelä

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Mielen maailma 2
 € 22.95
Book Seuraa tilannetta

Mielen maailma 2

Anneli Vilkko-riihelä

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Mielen maailma 1
 € 22.95
Book Osta

Mielen maailma 1

Anneli Vilkko-riihelä

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Människans psyke 5
 € 21.95
Book Osta

Människans psyke 5

Anneli Vilkko-riihelä

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Näytä kaikki kirjat: Vesa Laine, Anneli Vilkko-riihelä

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »