Isä

muistelma

Hannu Mäkelä (Kovakantinen)

€ 23.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Isä oli jo käytännössä jättänyt perheen, kun nuorin poika Hannu syntyi. Sunnuntaipäivien vierailuista isän luona tee- ja keksitarjoiluineen jäi pikkupojalle piinalliset muistot. Onneksi kotipihalla Kalliossa odotti kaveripiiri, joka antoi toisenlaiset elämässä pärjäämisen eväät. Isä oli arvostettu kansakoulunopettaja, mutta hän oli myös harrastajakirjoittaja, maalari, säveltäjä, puuveistosten ja ex libristen tekijä. Hänellä oli siis paljon taiteellista kunnianhimoa, mikä johti kilpailuasetelmaan oman pojan kanssa. Yhteydenpito isän ja aikuisen pojan välillä kulki lähinnä kirjeitse, mutta isän musta pitkä varjo yllätti kerta toisensa jälkeen.Hannu Mäkelä kertoo koskettavasti koko elämänsä mittaisesta pyrkimyksestä saavuttaa isän hyväksyntä. Hän tavoittaa laajemminkin isiään etsivien poikien tunnot, vaikka kaikkien kamppailu ei ehkä ole yhtä ankaraa. "Sinusta, Hannu, ei ikinä tule kirjailijaa", oli tämän isän jyrkkä arvio pojastaan, ja se säilyi murtumattomana 102-vuotiaana kuolleen isän elämän loppuun.

Info

Kustantaja: Otava  Kategoria: Kertomakirjallisuus ja runous 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789511192077  Sivujen lukumäärä: 349 
Kieli: suomi     
Nimeke: Isä  Kirjailija: Hannu Mäkelä  
Julkaisupäivä: 2006-12-31  Painos: 4. p 
ISBN 10: 9511192078  Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Hannu Mäkelä -tuotteita

Herra Huu, rouva Huu ja vauva Huu (3 cd-levyä)
 € 12.95
CD Osta

Herra Huu, rouva Huu ja vauva Hu...

Hannu Mäkelä

(CD)

Rakennustöiden turvallisuusohjeet
 € 29.95
Book Osta

Rakennustöiden turvallisuusohjeet

Hannu Koski

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Tietokoneen käyttötaito (+cd-rom)
 € 41.95
Book Osta

Tietokoneen käyttötaito (+cd-rom)

Outi Lammi

(Kovakantinen)

Toden näköistä
 € 14.95
Book Osta

Toden näköistä

Hannu Mäkelä

(Kovakantinen)

Eskon koulusta Hikiän Eskoon
 € 28.95
Book Osta

Eskon koulusta Hikiän Eskoon

Hannu Mäkelä

(Kovakantinen)

Näytä kaikki kirjat: Hannu Mäkelä

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »