Samuli
muistelma Samuli Parosesta
Hannu Mäkelä (Kovakantinen)
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää
Samuli Paronen (1917-1974) julkaisi kymmenvuotisen kirjailijanuransa aikana kahdeksan romaania sekä novelli- ja mietekokoelman. Hän oli mies, jolle maailma oli sana. Työmies Paronen eli vaatimattomasti, kärsi rahapulasta ja sairauksista ja huolehti hankalasta vaimostaan kuin poika äidistään. Valtion kolmivuotinen apuraha antoi Paroselle ensimmäisen kerran mahdollisuuden keskittyä pelkästään kirjoittamiseen, mutta sen päätyttyä toimeentulo oli jälleen hankittava muualta. Terveys oli jo mennyt, ja Parosen kirjalliset suunnitelmat jäivät kesken. Nuoreen kustannustoimittajaan ja kirjailijaan Hannu Mäkelään Paronen teki lähtemättömän vaikutuksen jo ensi kohtaamisesta lähtien. Mäkelälle Paronen edusti todellista kirjailijaa, jonka hän otti esikuvakseen ja isähahmokseen. Kirjeenvaihtoon, tapaamisiin ja läheisten kertomaan perustuvassa kirjallisessa muotokuvassa Hannu Mäkelä kuvaa vaikuttavasti Samuli Parosen dramaattisia elämänvaiheita ja yksinäisyyden ja ankarien olosuhteiden keskellä sanan voimaan uskoneen lahjakkuuden henkistä voimaa.










