Rooma

Timo Mäkelä (Kovakantinen)

€ 24.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 1-3 arkipäivää

Sisältyy kampanjaan:

Rooma on sarjakuvanovellien kokoelma, jossa kukkii ajoittain arjen ankara komiikka, surkuhupaisa pikku blues asioista, jotka kohtaavat omalla tavallaan ja vuorollaan jokaisen meistä. Mäkelän itsensä mukaan novellit ovat mitä parhaita sarjakuvakäsikirjoituksia, joten novellipituus ja -muoto luontuvat myös hänen omiin töihinsä.Kirja alkaa niminovellilla, isän ja tyttären matkasta Roomaan, kaupunkiin, josta piirtäjät voivat ammentaa loputtomiin. Tarina nimeltä Keisarin viesti perustuu Franz Kafkan kertomukseen, jonka Mäkelä on oman näkemyksensä mukaan sijoittanut 1700-luvulle Varsovan vanhaan linnaan.Mustapukuinen nainen on valikoiman varhaisinta antia. Se on piirretty vuonna 1992 ja on sovitettu nykyaikaan Guy de Maupassantin novellista. Vanha muisto -novellissaan Mäkelä on napannut käsikirjoittajakseen Juhani Ahon. Kuvattavana on, paitsi vanhan juopon katumuskertomus, myös 1800-luvun loppupuolen Helsinki.Parisuhteen kipupisteitä yritetään parannella kertomuksessa Vikatikki. Taksimies Aaltosen joulu on värimaailmaltaan syvä tunnelmapala taksikuskista ja hänen asiakkaistaan aattoillan lumipyryssä.

Info

Kustantaja: Arktinen Banaani  Kategoria: Sarjakuvat, pilapiirrokset 
Toimitusaika: 1-3 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789529809783  Sivujen lukumäärä: 80 
Kieli: suomi     
Nimeke: Rooma  Kirjailija: Timo Mäkelä  
Julkaisupäivä: 2004-12-31  Painos:  
ISBN 10: 9529809786  Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Timo Mäkelä -tuotteita

Häjyt
 € 24.95
Book Osta

Häjyt

Timo Mäkelä

(Kovakantinen)

Manu, Mara, Tarja ja Mä
 € 28.95
Book Osta

Manu, Mara, Tarja ja Mä

Timo Mäkelä

(Kovakantinen)

Emil ja Sofi
 € 25.95
Book Osta

Emil ja Sofi

Timo Mäkelä

(Kovakantinen)

Minun elämäni
 € 33.95
Book Osta

Minun elämäni

Timo Mäkelä

(Kovakantinen)

Management of Infection Patients in Health Centres
 € 17.95
Book Osta

Management of Infection Patients...

Ulla-maija Rautakorpi

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Näytä kaikki kirjat: Timo Mäkelä

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »