Hengitysterapeutin työkirja

Minna Martin, Maila Seppä (Nidottu, pehmeäkantinen)

€ 18.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Työkirja on tarkoitettu koulutukseen tulevalle tai siihen jo aiemmin osallistuneelle hengitysterapeutille/hengityskouluohjaajalle. Työkirjasta voivat hyötyä myös muut psykofyysisellä otteella työskentelevät. Ideoita voivat saada erityisesti ryhmien kanssa työtä tekevät terveydenhuollon ja ihmissuhdetyön ammattihenkilöt sekä heidän kouluttajansa. Työkirja on rakennettu siten, että se tukee kokemuksellista oppimista koulutusryhmässä ja omaehtoista opiskelua ryhmän ulkopuolella. Lisäksi työkirja on apuna oman hengitysterapiatyön aloittamisessa. Psykofyysinen hengitysterapia sisältää menetelmiä, joiden avulla voidaan edistää tasapainoisen hengityksen oppimista ja sitä kautta vaikuttaa laajasti ihmisen terveyteen. Se on käytännön työväline, jonka avulla voidaan vaikuttaa myönteisesti myös vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa. Menetelmiä voidaan soveltaa sekä yksilötyöhön että erilaisiin ryhmiin. Työkirjan kirjoittajat toimivat menetelmän kouluttajina. Maila Seppä on kehittänyt hengityskoulun yli 30 vuoden kliinisen kokemuksen ja psykofyysisen tietouden pohjalta. Minna Martin on osallistunut menetelmän kehittämiseen 2000-luvun puolivälistä alkaen. Hän on integroinut psykofyysiseen hengitysterapiaan paitsi potilastyöstä saamansa kokemusta myös ymmärrystään psykologiasta, erityisesti varhaisen vuorovaikutuksen ja itsereflektiokyvyn merkityksestä. Molemmat ovat myös kirjan "Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena" kirjoittajia.

Info

Kustantaja: Mediapinta  Kategoria: Lääketiede 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Nidottu, pehmeäkantinen 
ISBN: 9789522353719  Sivujen lukumäärä: 153 
Kieli: suomi     
Nimeke: Hengitysterapeutin työkirja  Kirjailija: Minna Martin, Maila Seppä  
Julkaisupäivä: 2011-12-31  Painos: 2. p 
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Minna Martin -tuotteita

Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena
 € 20.95
Book Osta

Hengitys itsesäätelyn ja vuorova...

Minna Martin

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Kokeilusta kipinää
 € 37.95
Book Osta

Kokeilusta kipinää

Asko Suikkanen

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Näytä kaikki kirjat: Minna Martin, Maila Seppä

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »