Laumanjohtaja

koirakuiskaajan vinkit

Cesar Millan, Melissa Jo Peltier (Kovakantinen)

€ 21.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Bestsellerkirjailija ja TV:stä tuttu Cesar Millan on kohonnut yhdeksi tämän hetken suosituimmaksi koira-asiantuntijaksi. TV-sarja Koirakuiskaaja on kerännyt Suomessakin MTV3 Ava:lla omat suosikkikatsojansa, ja viime vuonna suomennetusta samannimisestä kirjasta on otettu jo kaksi painosta. Laumanjohtaja syventää Millanin ajatuksia koiran kasvatuksesta. Selkeä johtaja on tärkeintä mitä koira tarvitsee, ja moni käytösongelma - hyppiminen, aggressio, pelko, hyperaktiivisuus - ratkeaa, kun koiralle osoitetaan johdonmukaisesti sen paikka kodin hierarkiassa. Voimakeinoja ei tarvita. Millan selventääkin uudessa kirjassaan entistä tarkemmin meistä huokuvan energian käsitettä. Tyynen ja itsevarman energian ohella johtajuus osoitetaan toistuvissa tilanteissa, joissa koira usein lipsahtaa pomon asemaan: ruokailu, jälleennäkeminen, lenkille lähtö, vieraiden kohtaaminen. Johtaja syö ensin, menee ulos ensin ja osoittaa esimerkillistä tyyneyttä kohdattaessa. Millan tekee myös teräviä huomioita eri rotujen ominaispiirteistä, jotka on otettava huomioon koiran kasvattamisessa. Teosta värittävät jälleen lukuisat esimerkkitapaukset ja valokuvat Millanin Los Angelesissa toimivasta koirapsykologikeskuksesta.

Info

Kustantaja: Karisto  Kategoria: Muut kotieläimet 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789512351411  Sivujen lukumäärä: 297 
Kieli: suomi     
Nimeke: Laumanjohtaja  Kirjailija: Cesar Millan, Melissa Jo Peltier  
Julkaisupäivä: 2011-09-19  Painos: 5. p 
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Cesar Millan -tuotteita

Koirakuiskaajan pentukoulu
 € 22.95
Book Osta

Koirakuiskaajan pentukoulu

Cesar Millan

(Kovakantinen)

Cesar's Rules
 € 8.95
Book Osta

Cesar's Rules

Cesar Millan

(Nidottu, pehmeäkantinen)

A Member of the Family
 € 7.95
Book Osta

A Member of the Family

Cesar Millan

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Be the Pack Leader
 € 7.95
Book Osta

Be the Pack Leader

Cesar Millan

(Nidottu, pehmeäkantinen)

How to Raise the Perfect Dog
 € 7.95
Book Osta

How to Raise the Perfect Dog

Cesar Millan

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Näytä kaikki kirjat: Cesar Millan, Melissa Jo Peltier

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »