Augustinus

Timo Nisula (Nidottu, pehmeäkantinen)

€ 21.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Augustinuksen (354-430), pohjoisafrikkalaisen satamakaupungin piispan, merkitys läntisessä kristikunnassa ja aatehistoriassa on mittaamaton. Hänen henkistä perintöään on jaettu hänen kuolemastaan lähtien, ja vielä nykyäänkin hänestä ilmestyy vuosittain muutamia satoja uusia tutkimuksia. Viime vuosikymmeninä on ilmaantunut myös kriitikoita, joille Augustinuksessa henkilöityvät kaikki läntisen kulttuurin ja kristinuskon nurjat puolet. Augustinus on johdatus nimihenkilön ajatteluun ja teologiaan, mutta kertoo myös hänen elämänvaiheistaan. Mukana on runsaasti lainauksia kirkkoisän omista teoksista sekä kirjeistä ja saarnoista. Niistä paljastuu iskevästi ja välillä kipakastikin sanaa käyttävä mies. Ihmisen sisäinen elämä, pahan ongelma, kristillisen yhteisön rajat ja identiteetti sekä Jumalan kohtisuora armo ovat teemoja, jotka eivät koskaan jättäneet Augustinusta rauhaan. Teos julkaistaan WSOY:n uudessa Kristinuskon vaikuttajat -kirjasarjassa. Filosofian ja teologian maisteri Timo Nisula on työskennellyt muun muassa Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksen tutkijana. Yksi hänen erikoisalueistaan on Augustinus.

Info

Kustantaja: WSOY  Kategoria: Astrologia 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Nidottu, pehmeäkantinen 
ISBN: 9789510319178  Sivujen lukumäärä: 231 
Kieli: suomi     
Nimeke: Augustinus  Kirjailija: Timo Nisula  
Julkaisupäivä: 2008-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja: Kristinuskon vaikuttajat 

Arviot


Lähetä ystävälle


Näytä kaikki kirjat: Timo Nisula

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »