Mielenterveyden psykologia

Timo Toivio, Esa Nordling (Nidottu, pehmeäkantinen)

€ 37.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Sisältyy kampanjaan:  Kurssikirjat
Mielenterveys ja varsinkin sen järkkyminen koskettaa muitakin kuin sairastunutta. Mielenterveyden arvioiminen on hankalaa, sillä se vaihtelee samalla tavoin kuin muukin terveydentila. Mielenterveyttä ei voi mitata kuten ruumiin lämpöä, sillä mielenterveys on suhteellista ja ihminen joutuu itse määrittelemään mielenterveytensä tilan. Joihinkin mielen sairauksiin liittyy sairaudentunteen puuttuminen. Sairastuneen läheisten rooli on tärkeä, jotta avun tarve huomataan ja ongelmien kärjistyminen ehkäistään. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että kaikilla on riittävä tietopohja mielenterveysasioista ja myös rohkeus ottaa puheeksi hoidon tarve silloin, kun on epäiltävissä, että läheisen mielenterveys järkkyy. Erityisen tärkeää mielenterveyden horjumisen tunnistaminen on kaikille, jotka toimivat hoitoalalla. Ongelmat jäävät usein terveydenhoitojärjestelmässämme somaattisten oireiden alta huomaamatta. Mielenterveyden psykologia on kattava, nykyaikainen oppikirja mielenterveydestä sekä siitä, kuinka kliinisen psykologian avulla mielenterveyden horjuminen on ymmärrettävissä, havaittavissa, tutkittavissa ja autettavissa. Kirjassa käsitellään myös ennältäehkäisevää mielenterveystyötä ja kuntoutusta, sekä toimivia hoitomenetelmiä. Kirjan tekijät ovat kokeneita kliinisiä psykologeja, joilla on pitkä opetusura.

Info

Kustantaja: Edita  Kategoria: Psykologia 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Nidottu, pehmeäkantinen 
ISBN: 9789513748913  Sivujen lukumäärä: 340 
Kieli: suomi     
Nimeke: Mielenterveyden psykologia  Kirjailija: Timo Toivio, Esa Nordling  
Julkaisupäivä: 2011-12-31  Painos: 1.-2. p 
ISBN 10:   Sarja: Hoitotieto 

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Esa Nordling -tuotteita

Ehkäisevä mielenterveystyö kunnissa
 € 11.95
Book Osta

Ehkäisevä mielenterveystyö kunnissa

Eija Stengård

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Näytä kaikki kirjat: Timo Toivio, Esa Nordling

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 2/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »