Nightwish

Marko Ollila (Kovakantinen)

€ 26.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Kiteen vientiylpeyden, Suomen kaikkien aikojen rakastetuimman metallibändin tarina.Vuosi 1996: Tuomas Holopainen istuu nuotion äärellä kiteeläisellä mökillään ja tuumaa kahdelle kaverilleen, että pitäisi varmaan perustaa oma bändi.Vuosi 2005: Holopaisen luotsaama Nightwish rikkoo kultalevyrajoja ympäri maailman ja esiintyy hurmioituneille yleisöille kaikkialla Aasiasta Amerikkaan, kriitikot suitsuttavat ylistystä bändin lopulliselle läpimurtolevylle Oncelle ja bändistä on tullut suomalaisten kansallisylpeys, josta intoilevat metallientusiastien lisäksi vauvat ja vaarit. Maailmankiertueen päätöskonsertti Helsingin Hartwall Areenalla saa loistavat arvostelut. Sen jälkeen bändin laulaja Tarja Turunen erotetaan.Mitä näiden yhdeksän vuoden aikana oikein on tapahtunut? Musatoimittaja Mape Ollila vastaa tähän kysymykseen perinpohjaisessa, dramaattisessa ja upeasti kuvitetussa Nightwish-eepoksessa, jota varten hän on kahden vuoden ajan haastatellut bändin jäseniä, yhteistyökumppaneita, perheenjäseniä, ystäviä, faneja ja muusikkokollegoja. Kirja kertoo hillittömiä anekdootteja kiertue-elämän sattumuksista sekäsisältää rankkojakin paljastuksia Nightwishin maailmasta.Mape Ollila on helsinkiläinen, metalliin erikoistunut pitkän linjan musiikkitoimittaja. Ollila on seurannut Nightwishin taipaletta alusta asti ja matkustanut yhtyeen mukana muun muassa Norjassa, Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa.

Info

Kustantaja: Like  Kategoria: Muu musiikki 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789524716925  Sivujen lukumäärä: 370 
Kieli: suomi     
Nimeke: Nightwish  Kirjailija: Marko Ollila  
Julkaisupäivä: 2006-12-31  Painos:  
ISBN 10: 9524716925  Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Näytä kaikki kirjat: Marko Ollila

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 2/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »