Hanki elämä!

jokanaisen voimakirja

Ulla-maija Paavilainen (Kovakantinen)

€ 25.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Moni keski-ikäinen nainen pohtii elämänsä suuntaa, huomaa ajelehtivansa arjen kiireiden virrassa. Elämänkokemusta ja osaamista jo on, mutta onko aikaa pysähtyä ja miettiä, mitä todella haluaa. On syytä ottaa omaa aikaa, hakea rohkaisua ja virikkeitä. Parempaa innostajaa on vaikea löytää kuin kirjailija-toimittaja Ulla-Maija Paavilaisen uutuusteos Hanki elämä!Jokanaisen voimakirja ohjaa oivaltamaan omien valintojen merkityksen: minun elämäni on minun, itse olen valintani tehnyt ja teen jatkossakin. On syytä hyväksyä, ettei elämä kulje tasaisen vauhdin taulukon mukaan. Rämpiminen on välillä välttämätöntä, jopa suotavaa, kunhan vastapainoksi muistaa olla itselleen armollinen. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, askel kohti haavetta, jonka ei toki tarvitse olla pilviä hipova.Hanki elämä! -kirjan esimerkeillä on tiivis kosketuspinta arkeen, mutta ne avaavat tuoreita näkökulmia ja rinnastuksia tuttuihin asioihin. On hyvä ajatus paastota kiireestä, liiasta tavarasta tai ihmissuhteista. Toisaalta ihmissuhteista saa elähdyttävää voimaa: fanittaa voi vaikka omaa mummoaan. Kadehtia ei kannata, sillä se vain syö voimavaroja. Kirja antaa viisaita virikkeitä henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Mutta viisaudet eivät ole tosikkomaisia, vaan iloa ja oivalluksia tuottavia. Niistä pulppuaa elämänvoimaa arkeen.

Info

Kustantaja: WSOY  Kategoria: Filosofia ja aatehistoria 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789510370421  Sivujen lukumäärä: 222 
Kieli: suomi     
Nimeke: Hanki elämä!  Kirjailija: Ulla-maija Paavilainen  
Julkaisupäivä: 2011-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Ulla-maija Paavilainen -tuotteita

Kummitäti
 € 23.95
Book Osta

Kummitäti

Ulla-maija Paavilainen

(Kovakantinen)

Kylmä kamari
 € 7.95
Book Osta

Kylmä kamari

Ulla-maija Paavilainen

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Vanhapoika
 € 24.95
Book Seuraa tilannetta

Vanhapoika

Ulla-maija Paavilainen

(Kovakantinen)

Sokerisiskot
 € 22.95
Book Osta

Sokerisiskot

Ulla-maija Paavilainen

(Kovakantinen)

Sinulle luotu (6 cd)
 € 22.95
CD Osta

Sinulle luotu (6 cd)

Ulla-maija Paavilainen

(CD)

Näytä kaikki kirjat: Ulla-maija Paavilainen

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 2/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »