Ella ja kaverit 1-3 (sis. teokset Ella ja kiristäjä, Ella teatterissa, Ella luokkaretkellä)

Timo Parvela (Kovakantinen)

€ 13.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Minä olen Ella. Minulla on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän kiristynyt. Se johtuu luultavasti siitä, että hän oli ensin häämatkalla, sitten teatterissa ja lopuksi vielä luokkaretkellä. Matkailu ei selvästikään sovi opettajalle. Meistä kaikista se on tosi kummallista, sillä minulla, Patella, Tuukalla, Sampalla, Hannalla ja Tiinalla oli tosi mukavaa. Ella-kirjat syntyivät Tammen Kirjava kukko -sarjaan 1995. Jo ensimmäisen, Ella ja kiristäjä -kirjan, myötä kävi selväksi, että Ellojen huumori ja vauhti purivat paljon ajateltua laajempaan lukijakuntaan. Elloja luettiin ala-asteella, niistä tehtiin kirjaesitelmiä yläasteella ja opettajat hihittivät niille salaa karttavarastossa. Nykyisin Ella kavereineen seikkaileekin jo aapisessa, Kirjava kukko -sarjassa sekä itsenäisinä lastenromaaneina. Ella ja kaverit paketoi kolme ensimmäistä Ella -kirjaa tuhdiksi lukuelämykseksi, joka on mukava tapa aloittaa Elloihin tutustuminen ja mainio lahjakirja kaikenikäisille huumorin ystäville.

Info

Kustantaja: Tammi  Kategoria: Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789513132965  Sivujen lukumäärä: 166 
Kieli: suomi     
Nimeke: Ella ja kaverit 1-3 (sis. teokset Ella ja kiristäjä, Ella teatterissa, Ella luokkaretkellä)  Kirjailija: Timo Parvela  
Julkaisupäivä: 2012-05-17  Painos: 8. p 
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Timo Parvela -tuotteita

Kouluun!
 € 19.95
Book Osta

Kouluun!

Timo Parvela

(Kovakantinen)

Louhi
 € 5.58
Book Osta

Louhi

Timo Parvela

(Kovakantinen)

Ella ja kaverit 4-7 (sis. teokset Ella ja lopettaja, Ella ja Pate, Ella jaPukari, Ella yökoulussa)
 € 14.95
Book Osta

Ella ja kaverit 4-7 (sis. teokse...

Timo Parvela

(Kovakantinen)

Maukka ja Väykkä
 € 13.95
Book Osta

Maukka ja Väykkä

Timo Parvela

(Kovakantinen)

Ella in der Schule
 € 8.95
Book Osta

Ella in der Schule

Timo Parvela

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Näytä kaikki kirjat: Timo Parvela

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »