Tuliterä

Timo Parvela (Kovakantinen)

€ 13.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Väinämöisen ja Louhen taistelu Sammosta päättyi ihme-esineen hajoamiseen. Osa sen paloista vaipui mereen, osan aallot kuljettivat rannoille, missä ne toivat vaurautta ja rikkauksia kansoille. Hävinnyt Louhi vei mukanaan kannen, mutta vannoi vielä kostavansa Sammon ryöstön ja sammuttavansa auringon.Ahti ja Ilmari ovat epätodennäköiset ystävykset, sillä niin erilaisia he ovat. Ahti on komea, kiivas ja hyväpuheinen. Ilmari taas on vähäsanainen ja vetäytyvä. Heitä kuitenkin yhdistää surullinen ja hiukan kummallinenkin kohtalo: kummankin isä on vuotta aiemmin kadonnut salaperäisellä tutkimusmatkalla.Poikien yhtye esiintyy kevätjuhlassa. Sen kunniaksi Ilmari on viritellyt Ahdille soittimen vanhasta kanteleesta. Synnynnäinen rock-tähti Ahti ottaa yleisönsä uhmakkaalla soitollaan ja omituisella laulullaan. Juhla päättyy kuitenkin katastrofiin, kun kesken Ahdin soolon rehtori vaipuu kaulaansa myöten koulun pihanurmeen. Pojat pakenevat kesälomalle, josta tulee jotain aivan muuta kuin he ovat etukäteen kuvitelleet.Jo sukupolvien ajan ovat Sammon vartijat varjelleet hajalleen joutuneita sirpaleita estääkseen Louhen koston. Pohjolan mahti on kuitenkin taas vahvistumassa. Louhi etsii yhä Sammon sirpaleita kootakseen niiden avulla uuden Sammon. Seuraukset sirpaleiden viemisestä Pohjolaan olisivat kamalat, sillä tähän asti ne ovat tuoneet maapallolle sen rikkaudet. Maailmaa uhkaa nyt kuivuus, köyhyys ja lopulta auringon pimeneminen. Ilmari ja Ahti saavat tietää olevansa Sammon vartijoiden perillisiä. Isien kadottua on heidän vuoronsa. Apunaan Ilmarin neuvokas isosisko Anni ja maaginen kannel he ryhtyvät seikkailuun, jossa he tapaavat toinen toistaan hurjempia ystäviä ja vihollisia.Sammon vartijat on fantasiaa ja huumoria yhdistelevä seikkailusarja, joka jatkaa Sammon tarinaa siitä mihin Kalevala jäi.

Info

Kustantaja: Tammi  Kategoria: Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789513139995  Sivujen lukumäärä: 227 
Kieli: suomi     
Nimeke: Tuliterä  Kirjailija: Timo Parvela  
Julkaisupäivä: 2010-12-31  Painos: 4. p 
ISBN 10:   Sarja: Sammon vartijat 

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Timo Parvela -tuotteita

Kouluun!
 € 19.95
Book Osta

Kouluun!

Timo Parvela

(Kovakantinen)

Louhi
 € 5.58
Book Osta

Louhi

Timo Parvela

(Kovakantinen)

Ella ja kaverit 4-7 (sis. teokset Ella ja lopettaja, Ella ja Pate, Ella jaPukari, Ella yökoulussa)
 € 14.95
Book Osta

Ella ja kaverit 4-7 (sis. teokse...

Timo Parvela

(Kovakantinen)

Maukka ja Väykkä
 € 13.95
Book Osta

Maukka ja Väykkä

Timo Parvela

(Kovakantinen)

Ella in der Schule
 € 8.95
Book Osta

Ella in der Schule

Timo Parvela

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Näytä kaikki kirjat: Timo Parvela

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »