Yhdistyksen hyvä hallinto
Johanna Perälä, Sirpa Juutinen, Mikko Ym. Lilja (Kovakantinen)
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää
Mitä vaikutuksia hyvällä hallinnolla on? Hyvää hallintotapaa koskeva keskustelu ja kirjallisuus on Suomessa tähän asti kohdistunut pääosin osakeyhtiöihin. Hyvällä hallinnolla on kuitenkin suuri merkitys myös yhdistyksille ja se edistää toiminnan organisointia ja johtamista.Jokaisessa yhdistyksessä on hallitus, jonka tehtävänä on huolehtia yhdistyksen hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus on siis avainasemassa yhdistyksen menestyksessä.Kirjassa esitellään hallitustyöskentelyn lähtökohtia tarjoamalla ajan tasalla olevat katsaukset esimerkiksi hyvän hallintotavan sisältöön ja soveltamiseen sekä yhdistyksen toiminnan ja hallitustyöskentelyn oikeudelliseen perustaan. Kirjan laajin osa käsittelee käytännönläheisesti varsinaista hallitustyöskentelyä.Kirja on erityisesti suunnattu suurimmille ja keskisuurille yhdistyksille, mutta siitä on apua myös pienimmille yhdistyksille. Hallitusten puheenjohtajien ja jäsenten lisäksi myös yhdistysten jäsenet ja toimihenkilöt saavat kirjasta runsaasti hyödyllistä tietoa.













