Koiraksi ihmiselle

Tiina Raevaara (Kovakantinen)

€ 24.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Mistä koira on peräisin? Minkälaisia evoluution ja kulttuurin hyppäyksiä on vaadittu, että harmaasusi muuttui kymmeniätuhansia vuosia sitten koiraksi ihmiselle? On ehkä yllättävää, että ihmiselle niin tutun ja läheisen kumppanin kehittymistä ja leviämistä kaikkialle maailmaan on tutkittu melko vähän; tulokset ja todisteet koiran alkuperästä ovat usein keskenään ristiriitaisia.Tiina Raevaaran Koiraksi ihmiselle esittelee laaja-alaisesti uusinta ja vähän vanhempaakin tutkimusta ja valistunutta spekulaatiota niin koiran menneisyydestä kuin sen ja ihmisen liitostakin, joka on koko eläinkunnan mittakaavassa varsin ainutlaatuinen. Kirja valottaa ihmisen parhaan ystävän arvoitusta ainakin arkeologian, perinnöllisyystieteen, populaatiotutkimuksen, historian ja myyttien avulla.Miksi koira ja ihminen ymmärtävät toisiaan niin hyvin? Mitä hyötyä koirasta on ihmiselle ollut? Koiraksi ihmiselle osoittaa, kuinka eläin, jonka me miellämme enää lähinnä lemmikiksi, on ollut yksi nykyihmisen esi-isien suurista innovaatioista.

Info

Kustantaja: Teos  Kategoria: Villieläimet 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789518512762  Sivujen lukumäärä: 252 
Kieli: suomi     
Nimeke: Koiraksi ihmiselle  Kirjailija: Tiina Raevaara  
Julkaisupäivä: 2011-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Tiina Raevaara -tuotteita

Valhe ja viettelys
 € 26.95
Book Osta

Valhe ja viettelys

Riku Korhonen

(Kovakantinen)

Hukkajoki
 € 28.95
Book Seuraa tilannetta

Hukkajoki

Tiina Raevaara

(Kovakantinen)

Eräänä päivänä tyhjä taivas
 € 22.95
Book Osta

Eräänä päivänä tyhjä taivas

Tiina Raevaara

(Kovakantinen)

En tunne sinua vierelläni
 € 21.95
Book Osta

En tunne sinua vierelläni

Tiina Raevaara

(Kovakantinen)

Näytä kaikki kirjat: Tiina Raevaara

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »