Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä

Lapin sydän

etelän vieraat pohjoisen sielua etsimässä

Hannu Tarmio, Lasse Rantanen (Kovakantinen)

€ 31.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Hannu Tarmio ja Lasse Rantanen ovat menettäneet sydämensä Lapille. Toisella on puolen vuosisadan kokemus Lapista, toinen on vasta herännyt pohjoisen lumoon. Kirjassaan tekijät etsivät pohjoisen sielua ja sen mystiikan syvintä olemusta.Lappi on suuri maa, se on pinta-alaltaan kaksi kertaa Sveitsin kokoinen. Lappiin on aina mahtunut monenlaista yrittäjää: poromiestä, kullankaivajaa, elokuvantekijää, jokihelmien pyytäjää, vaeltajaa, kalastajaa, lintubongaria, tukinuittajaa, kämppäemäntää, tutkijaa ja tutkimusmatkailijaa.Hannu Tarmio on tunnettu kustantaja, ja hän on tehnyt monia menestyskirjoja, muun muassa Elämänviisauden kirjan. Uutuudessaan Tarmio kertoo tärkeistä lappilaisista ja Lapin ystävistä, esimerkiksi siitä kuinka Urho Kekkonen kuvailee paikallisten tapaamisia nuotion ääressä Lapin huikaisevassa auringonvalossa.Lasse Rantanen valittiin Vuoden graafikoksi 2005. Suuri yleisö tuntee hänet Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kuvittajana. Lapinhulluus tarttui Rantaseen vuosituhannen alkupuolella. Sen seurauksena hän on rakentanut oman eräkämpän Savukoskelle. Rantanen kertoo kirjassa omakohtaisia kokemuksiaan siitä, mitä mökin rakentaminen Lappiin käytännössä tarkoittaa tontin ostamisesta alkaen. Lapin sydän on hieno lahja kaikille Lapista kiinnostuneille.

Info

Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Nemo  Kategoria: Eurooppa 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789522400154  Sivujen lukumäärä: 216 
Kieli: suomi     
Nimike: Lapin sydän  Kirjailija: Hannu Tarmio, Lasse Rantanen  
Julkaisupäivä: 2009-09-09  Painos:  
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Anna vinkki ystävälle


Lisää Lasse Rantanen -tuotteita

Mistä on hyvät lehdet tehty?
 € 92.95
Kirjat Osta

Mistä on hyvät lehdet tehty?

Lasse Rantanen

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Kaikki Lasse Rantanen nimekkeet

Nimeke Päivämäärä Hinta
Kirjat Mistä on hyvät lehdet tehty? - Lasse Rantanen (Nidottu, pehmeäkantinen) 2007-12-31 € 92.95 Osta
Kirjat Lapin sydän - Lasse Rantanen (Kovakantinen) 2009-09-09 € 31.95 Osta

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 1.33/kuukausi - 24 kuukauden Tili, 1,7% kuukausikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »