Terveysliikunta

(Nidottu, pehmeäkantinen)

€ 51.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Liikunnan puute on lukuisten yleisten sairauksien vaaraa merkittävästi lisäävä tekijä, ja monia sairauksia ja toiminnanvajauksia voidaan ehkäistä varsin kohtuullisellakin liikunnalla. Terveysliikunta-kirjan uudistetussa painoksessa esitellään viimeisimmän tutkimustiedon perusteella liikunnan käyttömahdollisuuksia terveyden ja toimintakyvyn säilyttämiseksi ja parantamiseksi sekä toimintatapoja terveellisen ja turvallisen liikunnan edistämiseksi.Liikunta tuo terveyshyötyjä kaikille lapsista vanhuksiin. Teoksessa kerrotaan erilaisten sairauksien ehkäisyn kannalta suositeltavan liikunnan määrä, laatu ja mahdolliset rajoitukset sekä toimintatapoja terveellisen ja turvallisen liikunnan edistämiseksi. Teoksen kirjoittajat ovat monitieteisen alan asiantuntijoita ja tutkijoita, ja artikkelien painotus on käytäntöä palvelevan tiedon esittelyssä.Terveysliikunta on tarkoitettu terveydenhuollon ammattihenkilöille sekä ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalojen ja liikunta-alan opiskelijoille. Sitä voidaan käyttää myös yliopistoissa terveysliikuntaa koskevien perustietojen esittelyyn edellä mainittujen alojen opiskelijoille. Teos sopii myös tietoteokseksi kaikille terveysliikunnasta kiinnostuneille.

Info

Kustantaja: Duodecim  Kategoria: Kunto ja terveys, Ulkoilu 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Nidottu, pehmeäkantinen 
ISBN: 9789516563636  Sivujen lukumäärä: 250 
Kieli: suomi     
Nimeke: Terveysliikunta  Kirjailija:  
Julkaisupäivä: 2011-12-31  Painos: 2. uud. p 
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Näytä kaikki kirjat:

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

  • € 3/kuukausi - 1/24 Tili, 22 % vuosikorko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »