Tuttuja lauluja 1
aloitteleville pianisteille
(Nidottu, pehmeäkantinen)
Toimitusaika: 5-15 arkipäivää
Tuttuja lauluja 1 Aloitteleville pianisteille sisältää meille suomalaisille tutuimpia vanhoja lastenlauluja. Kokoelman lähtökohtana on ollut, että aloittelijakin voi heti ensimmäisestä kerrasta alkaen soittaa muun alkeismateriaalin ohella 'ihan oikeita' kappaleita.Laulujen puitteissa soittaja voi opetella sorminumeroita ja nuottien lukemista. Sovitusten sointupohja on yksinkertainen, mutta pyritty silti tekemään mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Viimeiseltä sivulta löytyvä sointutaulukko auttaa etsimään ja kokeilemaan omia ja monipuolisempia sovituksia sekä opettelemaan transponointia eli soittamaan kappaleita eri sävellajissa.Elina Sajakorvelta on ilmestynyt aikaisemmin myös Joululauluja aloitteleville pianisteille. ISBN 952-5435-03-2. Hinta 13.09 eSoittamisen iloa!










