Pääministerin puhuva pää
Risto Uimonen (Kovakantinen)
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää
Mediajulkisuudesta on tullut tärkeä osa vallankäyttöä ja valtataisteluja. Jos johtava poliitikko ei pysty pitämään julkista kuvaansa koossa, kellot soivat hänelle.Pääministeristä tuli maan mahtavin vallankäyttäjä perustuslakiuudistuksessa 2000. Hän otti samalla presidentille kuuluneen paikan politiikan kirkkaimpana mediatähtenä. Pääministerin puhuva pää esiintyy televisiossa ja muissa viestimissä harva se päivä. Julkisuus on työssä välttämätöntä, mutta myös kuluttaa kasvoja. Pääministerin vetovoima hiipuu, ja hänet halutaan vaihtaa ennen pitkää parempaan johtajaan - kuten Matti Vanhasen kohtalo osoittaa.Risto Uimosen kirja kertoo yhdeksän pääministerin mediasuhteista Martti Miettusesta Mari Kiviniemeen. Jokainen heistä on käynyt oman paininsa median kanssa ja vuodattanut omat kyyneleensä. Moni on yrittänyt panna mediaa kuriin siinä onnistumatta.Kaikki pääministerit eivät ole silti murskautuneet median paineissa. Esimerkiksi Mauno Koivisto tasoitti itselleen tien presidentinlinnaan mediataidoillaan, otsakiehkurallaan ja charmillaan.
















