Neljä ruumista

Kustaa H.J. Vilkuna (Kovakantinen)

€ 23.95
Lukumäärä

Toimitusaika: 3-5 arkipäivää

Historioitsija Kustaa H. J. Vilkunan uusi kirja kertoo neljä huikean jännittävää tarinaa neljästä 1600-luvulla tehdystä suomalaisesta henkirikoksesta ja niidenoikeuskäsittelyistä.Kertomukset tuovat satojen vuosien takaisen historian elävänä lukijan eteen. Vilkuna nimittäin kirjoittaa tavalla, joka tähtää etäisen tutkija-kertojan unohtamiseen: tarinat kerrotaan preesensmuodossa dialogia hyväksi käyttäen. Niissä ei silti ole mitään keksittyä, vaan menneisyys kuvataan lähteitä tarkasti seuraten. Täten Vilkuna tulee itse asiassa rinnastaneeksi historian tutkijan ja kerrotuissa tarinoissa tärkeässä asemassa olevan tuomarin työn toisiinsa. Näin syntyy suomalaista historiankirjoitusta parhaimmillaan. Vilkuna on laatinut kirjaan myös taustoituksen kerrottuihin tapauksiin ja 1600-luvun elämänmenoon yleisemminkin. Kirjan epilogissa hän lisäksiesittelee tutkimusmetodinsa, jonka voi odottaa herättävän kiihkeääkin keskustelua siitä, miten historiaa on kirjoitettava ja miten menneisyyttä ymmärrettävä.Kirjan tarinat, "Tervasta piesty", "Kaksintaistelu", "Paimenpoika" ja "Vieras mieli", sopivat erinomaisesti pimenevien syysiltojen lukunautinnoksi. Historiankirjoituksen uutena kotimaisena perusteoksena Neljä ruumista tenhoaa kuitenkin paljon pidempäänkin.

Info

Kustantaja: Teos  Kategoria: Historia 
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää  Sidos: Kovakantinen 
ISBN: 9789518512601  Sivujen lukumäärä: 348 
Kieli: suomi     
Nimeke: Neljä ruumista  Kirjailija: Kustaa H.J. Vilkuna  
Julkaisupäivä: 2009-12-31  Painos:  
ISBN 10:   Sarja:  

Arviot


Lähetä ystävälle


Lisää Kustaa H.J. Vilkuna -tuotteita

Katse menneisyyden ihmiseen
 € 24.95
Book Osta

Katse menneisyyden ihmiseen

Kustaa H.J. Vilkuna

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Djävulens krig : förrädaren Gustav Lillbäck och stora nordiska kriget 1700-1721
 € 22.95
Book Osta

Djävulens krig : förrädaren Gust...

Kustaa H.J Vilkuna

(Kovakantinen)

Vanhojen käsialojen lukukirja
 € 12.95
Book Osta

Vanhojen käsialojen lukukirja

Petri Karonen

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Suomi kuningaskunnassa
 € 25.95
Book Osta

Suomi kuningaskunnassa

Kustaa H.J. Vilkuna

(Nidottu, pehmeäkantinen)

Näytä kaikki kirjat: Kustaa H.J. Vilkuna

Osamaksu

Osamaksuvaihtoehtoja on kaksi:

36 kuukausi, 14,95% korko
•  24 kuukausi Tili, 1,7% kuukausikorko
•  12 kuukausi, 0% korko
•  6 kuukausi, 0% korko

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

 

Osamaksu

Tämän tuotteen osamaksuvaihtoehdot ovat:

Klikkaa Osta-nappia ja valitse osamaksuvaihtoehto kassalla.

Lisätietoja »