Hyvä hallitustyö
Juhani Erma, Tommi Rasila, Olli V. Virtanen (Nidottu, pehmeäkantinen)
Toimitusaika: 5-15 arkipäivää
Hallitustyötä osaavien ihmisten tarve on jatkuvasti kasvanut. Samaan tahtiin on kasvanut hallitustyöskentelijöiden tiedon tarve. Jokaisen hallitustyötä tekevän tulee jo oman oikeusturvansa takia tietää vastuunsa ja tuntea oikeat toimintatavat. Myös yrityksen edustajien pitää tietää, mitä hallitukselta voi odottaa ja mitä ei.Teos kertoo perusasiat hallitustyöstä ensimmäiseen hallituspaikkaansa menevälle ja kulkee mukana kokeneemman hallitustyöskentelijän salkussa hyödyllisenä hakuteoksena. Kirjan lopun laaja liiteosio sisältää muun muassa osakeyhtiölain, asialuettelon listaamattomien yhtiöiden hallinnon kehittämiseksi, listayhtiöiden hallinnointikoodin sekä pöytäkirja- ja työjärjestysmalleja.Hyvä hallintotapa elää ja kehittyy koko ajan. Teoksen uusimmassa painoksessa sisältöä on täsmennetty useilta kohdin. Kirjassa on myös huomioitu osakeyhtiölain tuoreimmat muutokset ja kesäkuussa 2010 julkaistu uusi pörssiyhtiöiden hallinnointikoodi.Teoksen ovat kirjoittaneet OTL, VT Juhani Erma, TkT, toimitusjohtaja Tommi Rasila ja Hallitusammattilaiset ry:n pääsihteeri Olli V. Virtanen. Kaikilla kirjoittajilla on pitkä ja monipuolinen kokemus hallitustyöstä.














