Ensimmäinen maailmansota
tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä
Ian Westwell (Kovakantinen)
Toimitusaika: 3-5 arkipäivää
Ensimmäisen maailmansodan syttyminen elokuussa 1914 tarjosi useiden valtiomiesten mielestähyvän tilaisuuden pitää taloudelliset ja sotilaalliset kilpailijat aisoissa. Niin hallitukset kuin kansatkin uskoivat käyvänsä oikeutettua sotaa, ja useimmat uskoivat konfliktin jäävän lyhyeksi. Jouluun 1914 mennessä toiveet lyhyestä sodasta olivat kuitenkin haihtuneet, varsinkin länsirintamalla, jossa juoksuhaudat ulottuivat Sveitsin rajalta Pohjanmerelle. Ihmishenkien menetykset olivat olleet suunnattomat, ja lisää oli tulossa.Vuoden 1918 aselepo merkitsi vanhan Euroopan loppua; Yhdysvalloista tuli johtava kansainvälinenmahti. Rauhansopimus antoi kuitenkin syyt toisen maailmansodan puhkeamiselle.Ensimmäinen maailmansota kertoo suuresta sodasta, sen ensimmäisistä laukauksista Sarajevossakesäkuussa 1914 aina aselepoon marraskuussa 1918. Kirjassa käydään läpi kaikki sotanäyttämötsekä kerrotaan niin meri- kuin ilmataisteluistakin. Päivätyissä artikkeleissa käsitellään myös vakoilua, kotirintaman tapahtumia, politiikkaa ja sotateknisiä keksintöjä. Lisäksi mukana on laajempia katsauksia, joissa on tietoa sodassa käytetyistä aseista ja taktiikoista sekä huomattavista henkilöistä ja tapahtumista. Kirjassa on yhteensä 400 kuvaa ja karttaa.















